E
Yleiset tietomallivaatimukset YTV2012 päivitystarveselvitys - vastausaikaa jatkettu helmikuun loppuun
mennessä buildingSMART Finland | tammi 10, 2019

Rakennusala on useamman vuoden ajan tuonut eri näkökulmista esille YTV2012 yleisien tietomallivaatimusten kokonaisuuden päivitystarvetta.
BuildingSMART Finland käynnisti tänä syksynä päivityksen tarveselvityksen ja järjestämme erilaisia työpajoja rakennusalan toiveiden kirjaamiseksi tulevaisuuden YTV-kokonaisuudelle.
Kaikesta palautteesta on välittynyt se, että YTV tietomallivaatimuksien päivittäminen ajantasalle on merkittävä rakennusalan kilpailukyvylle ja tuottavuudelle.

BuildingSMART Finland koordinoi YTV:n tietosisältöä ja päivittämisen tarveselvitystä. BuildingSMART Finland on Rakennustietosäätiön alaisuudessa toimiva puolueeton, suomalaisten kiinteistö- ja infra-alan omistajien ja palveluntuottajien muodostama yhteistyöfoorumi. Mukana toiminnassa ovat omistajien lisäksi laajasti suunnittelijat, urakoitsijat, ohjelmistotalot, yliopistot ja oppilaitokset sekä muut rakennusalan yritykset. Toiminnan tavoitteena on tieto-, infra- ja kaupunkimallinnuksen edistäminen Suomessa.

Syksyn aikana on pidetty avoimia työpajoja aiheesta 8.10, 29.10 ja 20.11. Seuraava avoin työpaja pidetään 7.1.2019 klo 13-16 Rakennustiedossa, tässä työpajassa käsittelemme eri osa-alueiden käyttötapauksia ja niiden kuvausta. Ilmoittautumiset työpajaan anna-riitta.kallinen(at)arkcon.fi, saat samalla lisätietoja työpajasta.

Olemme julkaisseet tälle päivitystarvesivustolle palautelomakkeet, joilla toivomme saavamme rakennusalalta lisätietoja YTV-kokonaisuuden päivitystarpeesta.
Vastausaikaa on jatkettu 28.2.2019 asti. Tämän jälkeen palautteet koostetaan ja ne huomioidaan YTV2012 päivityksen hankesuunnitelman laatimistyössä.

Pääset eri osioiden palautelomakkeisiin tästä listasta:

YTV2012 päivityksen tarveselvityshankkeen yleinen osio
Osa 1 Yleinen osuus
Osa 2 Lähtötilanteen mallinnus
Osa 3 Arkkitehtisuunnittelu
Osa 4 Talotekninen suunnittelu
Osa 5 Rakennesuunnittelu
Osa 6 Laadunvarmistus
Osa 7 Määrälaskenta
Osa 8 Havainnollistaminen
Osa 9 Mallien käyttö talotekniikan analyyseissä
Osa 10 Energia-analyysit
Osa 11 Tietomallipohjaisen projektin johtaminen
Osa 12 Tietomallien hyödyntäminen rakennuksen käytön ja ylläpidon aikana
Osa 13 Tietomallien hyödyntäminen rakentamisessa
Osa 14 Tietomallien hyödyntäminen rakennusvalvonnassa

YTV päivityksen tarveselvityshankkeen ohjausryhmän muodostavat:
Tomi Henttinen, buildingSMART Finland puheenjohtaja
Ari Törrönen, NCC, bSF Talo-toimialaryhmän puheenjohtaja
Tero Järvinen, Granlund, bSF talotekniikan ryhmän puheenjohtaja
Anna-Riitta Kallinen, buildingSMART Finland, projektikoordinaattori

Lisätietoja YTV päivityksen tarveselvityshankkeesta ja työpajoista Anna-Riitalta:
Anna-Riitta Kallinen
buildingSMART Finland projektikoordinaattori
p. 040 770 9799
email: anna-riitta.kallinen(at)arkcon.fi

sisään Uutiset
# fi
E
InfraBIM Open 2019 Tampereella 15.-16.1.2019
mennessä buildingSMART Finland | tammi 11, 2019