E
Infra‐alan tietomalliohjeet hyötykäyttöön
mennessä bSF | syys 9, 2013

Infra‐alalle on valmistumassa alan toimijoiden yhteistyönä omat tietomalliohjeet. Ohjeiden tarkoitus on yhtenäistää toimintatapoja ja edistää digitaalisen tiedon hallintaa sekä tietomallien käyttöä infrahankkeissa. Ne kannattaa jalkauttaa koko ketjun käyttöön.

RYM Oy:n PRE‐ohjelmaan kuuluvassa Infra FINBIM ‐hankkeessa on asetettu visio, jonka mukaan vuonna 2014 suuret infran haltijat tilaavat pääsääntöisesti tietomallipohjaisia palveluja. Hankkeessa on yli 20 pilottikohdetta, joissa on testattu ja viety käytäntöön tietomalliohjeita.

– Tavoitteena on luoda alalle yhtenäiset toimintatavat niin suunnittelussa, rakentamisessa kuin ylläpidossakin, Juha Liukas Sito Oy:stä toteaa.

Pilottiprojektien tarjouspyynnöissä on viitattu jo pitkälle viimeisteltyihin ohjeisiin kuten ”Lähtötietojen vaatimukset”, ”Väylän toteutusmalli” ja InfraBIM‐nimikkeistö.

Harri Mäkelä Innogeo Oy:stä arvioi, että loputkin ohjeet on saatava pian valmiiksi, koska tilaajat haluavat siirtyä käyttämään mallintamista hankkeissaan. Tavoitteena on, että tietomalliohjeet valmistuvat pääosin vuoden 2013 loppuun mennessä.

– Laadun tuottamisen kannalta on tärkeää, että kaikilla osapuolilla on samanlainen käsitys työn laajuudesta ja sisällöstä, hän toteaa.

Tietomalliohjeita kehittävät alan yrityksissä työskentelevät asiantuntijat, ja niiden julkaisemisesta vastaa Rakennustietosäätiö. Ne on tarkoitettu laajalle joukolle lähtien siitä, että ohjeisiin viitataan infrahankkeen tarjouspyynnössä ja suunnittelutehtävät mallinnetaan ohjeiden mukaisesti.

Suunnittelijat käyttävät usein tietomalleja perustyökalunaan, mutta muissa infrahankkeen vaiheissa tietomallien käyttö on ollut vähäisempää.

Tietomallien käyttöä harkitaan monesta syystä: Eri osapuolilla on erilaisia tarpeita, osaamistaso vaihtelee ja halutaan tehdä kuten ennenkin. Lähtötiedot ovat hajallaan ja tieto pitäisi saada siirtymään sujuvasti vaiheesta toiseen. Ohjelmistoissakin on kehitettävää.

Työkoneita voidaan kuitenkin ohjata pintamallien ja muun tiedon avulla jo tarkasti. Massatalouden säästöt ovat olleet huomattavia. Liikkuvasta työkoneesta tehtävä mobiililaserkeilaus mahdollistaa koneohjauksen ja ‐automaation ylläpidossakin kustannustehokkaasti.

– Tietomalliohjeiden käyttöä pitää vaatia. Ne kehittyvät vain, jos kaikki osapuolet sitoutuvat käyttämään, antamaan palautetta ja kehittämään niitä eteenpäin. On erittäin tärkeää, että ohjeet jalkautetaan ja niitä noudatetaan koko ketjussa, Juha
Liukas muistuttaa.

Lisätietoa: http://buildingsmart.fi/

sisään Uutiset
E
Helsingin kaupunki haluaa infratiedot hallintaan
mennessä bSF | maalis 19, 2014