E
Helsinki KYMP- Rakennetun ympäristön elinkaaren hallinta
mennessä Etta Melander | helmi 22, 2022

Maanantaina 14.2. ja perjantaina 18.2. järjestimme yhteistyössä Helsingin kaupunkiympäristön toimialan kanssa tapahtumat rakennetun ympäristön elinkaaren hallinnasta. Tilaisuudet olivat suunnattu asiantuntijoille ja ne toimivat jatkona syksyn johdolle suunnatulle tilaisuudelle. Puhujina oli alojen asiantuntijoita ja esityksissä tuotiin kumpanakin päivänä inspiroivasti esille useita oikeita tilanteita, joissa tietomalleja on hyödynnetty. Tilaisuuksissa toimme laajasti esiin eri aloja sekä niiden näkökulmia ja rakennetun ympäristön eri alueet, kuten kiinteistöt ja infra, olivat tilaisuudessa edustettuina. Myös projektijohtamisen, rakennuttamisen ja ylläpidon näkökulmat tuotiin esille inspiroivien ja konkreettisten esitysten kautta.

Maanantaina keskityimme erityisesti tietomalleihin tilaamisen, suunnittelun ja rakentamisen alkuvaiheiden näkökulmasta. Tilaisuus koostui kahdeksasta esityksestä, joissa käsiteltiin teemojen mukaisesti muun muassa tietomallien monikäsitteisyyttä, ja tiedon saatavuutta, tietomallien hyötyjä rakennushankkeessa ja lupakäsittelyssä sekä tietomalleja urakoitsijan näkökulmasta.

Perjantaina taas esittelimme tietomalleja rakentamisen aikana sekä valmistumisen jälkeen, mutta myös ylläpidon- ja ominaisuudenhallinnan näkökulmista. Esityksiä oli kaikkiaan seitsemän, joissa käsiteltiin laajasti tiedon sujuvaa liikkumista infran elinkaarella ja hankkeissa, tietomalleja erilaisissa rakennusprojekteissa sekä tietomallien hyötyjä projektinhallinnassa ja omaisuuden hallinnassa.

Tapahtumien tärkeiksi pointeiksi nousivat esimerkiksi:

  • meidän tulee päästä irti tiedon kertakäyttökulttuurista.
  • automaatiotyökalut eivät saa lisätä ihmisten työtaakkaa.
  • tietomallisovellusten pitäisi olla helppoja ja intuitiivisia käyttää, vähän kuin kännykkäsovellukset. Käyttöönoton ja sovelluksen ymmärtämisen ei tulisi vaatia käyttöohjeita tai opastuksia.

 

Tilaisuuksien tallenteet ja muut materiaalit ovat vain KYMP:n käytössä.

sisään Uutiset
# fi
E
Rakennustietomalli oy:n ja bSF:n tiedote koskien KIRA-kasvuohjelmaa
mennessä Etta Melander | helmi 10, 2022