E
buildingSMART Finlandin syyskokouksen ohjelma
mennessä Etta Melander | marras 5, 2021

11.11. järjestetään buildingSMART Finlandin syyskokous, jossa keskustellaan etenkin bSF:n organisaatiomuutoksesta. Käsittelemme millainen organisaatio on nyt, jonka lisäksi tuomme kokoukseen oman ehdotuksemme tulevasta organisaatiokaaviosta jäsenistön hyväksyttäväksi. Lisäksi keskustelemme esimerkiksi Rakennustietomallin strategiasta, verkoston viestinnästä ja vuoden 2022 toimintasuunnitelmasta. Haluamme myös selkeyttää toimintamallejamme sekä -tapojamme esimerkiksi luomalla yhdessä ”näin toimimme” -suuntaviivat.

Syyskokous on jäsenistön yleiskokous, jossa jäsenistö saa äänensä kuuluviin. Kokouksen on tarkoitus olla keskusteleva ja informatiivinen, jossa jäsenistön kanssa yhdessä muokataan toimintalinjoja ja sitoudutaan niihin. Kokouksessa on mahdollisuus esittää matalalla kynnyksellä (anonyymisti) kysymyksiä, jotka itseä askarruttavat. Tällä tavoin toivomme, että mahdollisimman moni toisi mielipiteitään ja näkemyksiään esille. Kokouksessa on myös tarkoitus sopia seuraavista askelista, joita buildigSMART Finland ottaa.

Syyskokoukseen voi edelleen ilmoittautua. Ilmoittautuminen tapahtuu tämän linkin kautta.

Tervetuloa!

 

 

sisään Uutiset
# fi
E
buildingSMART Finlandin koulutuksen toimialaryhmän teemapäivä 4.11.
mennessä Etta Melander | loka 15, 2021